Henkilöhahmot pähkinänkuoressa
Henkilökunta
Eero Lavonius, Suomi = Entinen kenttäratsastaja, nykyinen tallinpitäjä.
Miisa Lavonius (os. O'Brien), Suomi = Syntyjään Irlannista, asuu nykyään Eeron kanssa Suomessa, kouluratsastaja.
Aino "Aksoni" Karppinen, Suomi = ravitallin tallimestari ja valmennusvastaava, omistaa Blizzardin
Mikael "Miksu" Malmstén, Suomi = Kookoksen isoveli, siittolan tallimestari
Kai Savolainen = Ratsutallin tallimestari
Armi Moilanen, Janette Vanhala, Ville Säteri ja Mari Nevalainen = Ratsutallin tallityöntekijät
Frans Cornwall, Sami Juuso, Laura Pakkila ja Nils Månde = Ratsutallin ratsastajat
Väinö Tulisalo, Luka Alavuo, Emilia Koivunurmi, Henna Jääskö, Tiia Suvilahti ja Sofia Hynynen = Siittolan tallityöntekijät
Antti Kajaus, Johanna Peltovuoma, Juho Fennander ja Emil Urkko = ravitallin tallityöntkijät
Inka Määttä ja Otto Saariselkä = ravitallin ajajat
Kristian "Kookos" Malmstén, Suomi = Hunajakummun Lycka - klinikan eläinlääkäri, omistaa Ashrikin
Muut läheiset henkilöt
Emma Lavonius, Suomi = Eeron ja Miisan päiväkoti-ikäinen tytär, rakastaa poneja.
Erkki ja Susanna Lavonius, Saksa = Eeron vanhemmat, Gestüt Mondbarkin entiset omistjat
Seppo Lavonius, Saksa = Eeron veli, Gestüt Mondbarkin omistaja, kouluratsastaja
Carolina Lavonius, Saksa = Sepon tytär, kenttäratsastaja, omistaa mm. Solon & Brazenin
Serafiina Lavonius, Saksa = Eeron sisko. Ratsastajaperheen musta lammas, bileineen ja hienoine autoineen, kenttäratsastaja
Irma & Padraig O'Brien, Irlanti = Miisan vanhemmat, O'Brienin siittolaa ja nuorten hevosten kasvatustallia pitävä pariskunta.
Miro Malmstén = Kookoksen poika, ratsastaa Hallavassa, omistaa Mymmeli-ponin.
Camilla & Klaus Malmstén Ruotsi = Kristianin & Mikaelin vanhemmat, äiti lääkäri, isä juristi.
Mette Saarikangas, ? = Miron äiti
Eero Lavonius, Suomi = Entinen kenttäratsastaja, nykyinen tallinpitäjä.
Miisa Lavonius (os. O'Brien), Suomi = Syntyjään Irlannista, asuu nykyään Eeron kanssa Suomessa, kouluratsastaja.
Aino "Aksoni" Karppinen, Suomi = ravitallin tallimestari ja valmennusvastaava, omistaa Blizzardin
Mikael "Miksu" Malmstén, Suomi = Kookoksen isoveli, siittolan tallimestari
Kai Savolainen = Ratsutallin tallimestari
Armi Moilanen, Janette Vanhala, Ville Säteri ja Mari Nevalainen = Ratsutallin tallityöntekijät
Frans Cornwall, Sami Juuso, Laura Pakkila ja Nils Månde = Ratsutallin ratsastajat
Väinö Tulisalo, Luka Alavuo, Emilia Koivunurmi, Henna Jääskö, Tiia Suvilahti ja Sofia Hynynen = Siittolan tallityöntekijät
Antti Kajaus, Johanna Peltovuoma, Juho Fennander ja Emil Urkko = ravitallin tallityöntkijät
Inka Määttä ja Otto Saariselkä = ravitallin ajajat
Kristian "Kookos" Malmstén, Suomi = Hunajakummun Lycka - klinikan eläinlääkäri, omistaa Ashrikin
Muut läheiset henkilöt
Emma Lavonius, Suomi = Eeron ja Miisan päiväkoti-ikäinen tytär, rakastaa poneja.
Erkki ja Susanna Lavonius, Saksa = Eeron vanhemmat, Gestüt Mondbarkin entiset omistjat
Seppo Lavonius, Saksa = Eeron veli, Gestüt Mondbarkin omistaja, kouluratsastaja
Carolina Lavonius, Saksa = Sepon tytär, kenttäratsastaja, omistaa mm. Solon & Brazenin
Serafiina Lavonius, Saksa = Eeron sisko. Ratsastajaperheen musta lammas, bileineen ja hienoine autoineen, kenttäratsastaja
Irma & Padraig O'Brien, Irlanti = Miisan vanhemmat, O'Brienin siittolaa ja nuorten hevosten kasvatustallia pitävä pariskunta.
Miro Malmstén = Kookoksen poika, ratsastaa Hallavassa, omistaa Mymmeli-ponin.
Camilla & Klaus Malmstén Ruotsi = Kristianin & Mikaelin vanhemmat, äiti lääkäri, isä juristi.
Mette Saarikangas, ? = Miron äiti
Historiikki
Alapuolella esiintyvät nykyiset Hunajakumpuun liittyvät henkilöt ja heidän historiaansa. Historiikki on pitkä ja monipolveileva kertomus siitä, kun kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan -ja kaikki meni kuitenkin lopulta ihan hyvin. Kertomus on jaoteltu perheittäin, ensimmäisenä on perhe Lavonius - O'Brien eli luonnollisesti Miisa, Eero ja Emma, sekä Miisan vanhemmat, Irma ja Padraig, sekä Eeron vanhemmat Erkki ja Susanna, sekä Eeron sisarukset Seppo tyttärensä Carolinan kanssa ja Lavoniusten nuorin sisar eli Serafiina. Seuraavaksi vuorossa on ravityttö Aksoni ja kolmantena perhe Malmstén.
Perhe Lavonius - O'Brien
Täällä se typerys oli Eero Lavonius, jonka ura oli tyssännyt kuin seinään -tai pikemminkin kuin sateisen maastoestekokeen suurensuureen esteeseen, joka hypättiin jyrkähköön alamäkeen, josta seurasi kuperkeikka ja jonka seurauksista Eero ei edelleenkään suostu puhumaan. Kyllähän kaikki tietävät mitä silloin tapahtui, tulihan se tietysti suorana telkkaristakin, kun kerrankin oli suomalaisia kilpailemassa niin vaativan tason kilpailuissa ja vielä ihan Amerikassa asti, vanhukset päivittelivät. Asiasta ei silti puhuttu, ei silloin, eikä koskaan. Ainakaan julkisesti Eeron kuullen, vaikka kyllähän kaikki iltapäivälehtiä myöden asiaa surkuttelivat, jankkasivat ja kauhistelivat. Hevospiireissä esitettiin maailmanlaajuisesti suruvalitteluja nuoren ja lupaavan orin poismenosta. Yleinen mielipide vaihteli kauhistuneesta säälivään. Niin ei vain kuulunut käydä, järkyttävän huonoa tuuria, mutta sehän se oli joskus pelin henki. Kenttäratsastus kun oli yksi vaarallisimmista urheilulajeista. Go hard or go home, olisi Eero sanonut, mikäli olisi asiasta suostunut keskustelemaan.
|
Loukkaantumisen jälkeen Eero muutti takaisin Suomeen ja alkoi pikkuhiljaa itsensä kuntoutettuaan, haalimaan hevosia uudelleen. Tai ei hän, mutta hänen vuosikausia vikittelemänsä suomalais-irlantilainen kouluratsastaja Miisa. No jos nyt sitten yksi pihankoristeeksi, oli Eero luvannut murahtaen pitkin hampain. Tämän jälkeen Miisa oli muuttanut Suomeen Eeron perässä ja kulki pitkillä kisamatkoilla ympäri Eurooppaa. Hänen hevosensa asuivat vakituisesti Irlannissa ja hän lensi sinivalkoisin siivin katsomaan hevosiaan vähänväliä. Ei hänen olisi välttämättä tarvinut, hevosilla oli huippuratsastajat ja valmentajat naisen isän luona, kunhan olisi kisoihin ilmestynyt niin kaikki olisi pyörinyt omalla tahollaan. Miisa nyt vain oli hieman sellainen, että hän tahtoi pitää langat omissa käsissään.
Ihan kaikkia lankoja edes Miisakaan ei kyennyt pitämään käsissään. Saadessaan hirmuisen itkukohtauksen passagen epäonnistuttua Miisa ymmärsi, ettei kaikki ollut ihan kohdallaan. Ymmärrettävästi alla oli muutama rankempi vuosi suhaamista Suomi-Saksa-Ranska-Suomi-Britannia-you name it -välillä, mutta siltikään suhteellisen tasapainoisena itseään pitävä nainen ei kokenut käytöstään normaaliksi. Kavereiden puoliksi vitsillä heittämä "oot varmaan paksuna" vaihtui käsien tärinään vessassa tikun hymynaamaa katsellen. Eihän se elämää paljoa muuttaisi. Voisihan se vauva kulkea mukana tai jotain, Miisa ajatteli, kunnes todellisuus löi päin naamaa. Ei se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Vauva vaatikin jo raskausaikana yllättävän paljon supisteluiden ja muiden ikävien oheisoireiden vuoksi. Kuka olisi uskonut, etteivät xs-kokoiset ratsastushousut enää menisi jalkaan muutaman viikon kuluttua raskausuutisesta. Miisa vaati, että he menisivät naimisiin ennen lapsen syntymää, tai muutoin he eivät menisi ollenkaan. Eero luonnollisesti asiaan suostui muutaman pidemmän tallissa vietetyn illan jälkeen ja kosi Miisaa romanttisesti hot rod -sipsillä. Poni on lapsuuden unelma - hevonen aikuisuuden aarre." - Rebecca Carrol. |
Lopulta kauniin pienen tyttövauvan synnyttyä, Miisa tiesi, ettei hän ikinä voisi jättää tuota pientä viatonta otusta yksinään kylmään pohjolaan ja jatkaa uraansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miisa myi osan hevosistaan pois, osan laivasi Suomeen ja muutaman jätti isälleen, jolla kyllä olisi enemmän kuin tarpeeksi käyttöä kasvattamilleen huippuratsuille. Heidän välinsä olivat jäätyneet totaalisesti Miisan kertoessa, että a - olen raskaana ja b - en aio jatkaa uraani niin kuin haluaisit. Miisan isän mielestä oli älytöntä, että 22-vuotias pilaisi elämänsä totaalisesti, aivan kuten Eerokin. Hevosiahan nyt tuli ja meni aina, tyhjää sen vuoksi olisi heittää koko uraansa hukkaan. Pikkuruisen Emma-tytön täytettyä kokonaiset kaksi viikkoa pappa lähetti Irlannista postikortin lapselle.
Miisan isä tahtoisi tavata ja hän pyysi käymään. Lopulta Miisa matkusti pikkuruisen Emman kanssa Irlantiin, Miisan isän kartanoon. Kartanon pihapiirissä oli suuri kilpahevosia kasvattava talli, josta useat Miisan entiset hevoset olivat kotoisin. Pian entinen ja nykyinen O'Brien saivat kaikkien helpotukseksi välinsä sovittua. Kipakkaa tummaverikköä Miisaa ja hänen harmaahapsista isäänsä ei katsonut kukaan riitelemässä. Kaikkein vähiten Miisan äiti, suomalaissyntyinen esteratsastaja Irma.
Irma oli lähtenyt nuorena hevosten perässä Irlantiin ja löytänyt sieltä elämänsä rakkauden, Miisan isän. Hevosihmisiä molemmat, eikä Padraigin vanhempien suuri hevossiittola ainakaan haitannut Irmaa, jolla ei todellakaan olisi ollut muutoin varaa valmentautua sillä tavoin kuin nyt. |
O'Brienin tilalla Emmaa odotti ihka-oma ponivarsa, vaikka tyttö ei osannut vielä edes istua, jokellella tai puhua oli hänellä luonnollisesti jo oma poni. Olihan Eerokin ajatellut tytölle ponin ostaa, mutta ei ehkä ihan vielä. Miisan isä Padraig oli kuitenkin tehnyt vaihteeksi päätöksen nuoren parin puolesta, hän kun ajatteli, ettei kukaan muu osaisi kasvattaa tai kouluttaa hevosia yhtä hyvin kuin hän, miksipä siinä sivussa ei yksi poni hoituisi tyttärentyttärelle.
Kaikki hevoset ansaitsevat, ainakin kerran elämässään - tulla pienen tytön rakastamaksi. - Tuntematon ajattelija. Pikkuruisesta Emmasta kasvoi luonnollisesti heppahullu ja hän rakasti viettää kesiään Irlannissa isovanhemmillaan. Emmalla poni suomessa ja toinen Irlannissa. Varakkaiden isovanhempiesa ainoa lastenlapsi tottui hyvin pian saamaan kaiken mitä ikinä toivoikaan, miellytti se hänen vanhempiaan Miisaa ja Eeroa tai ei. Hevosensa, tai poninsa, Emma kuitenkin hoisi aina tunnollisesti ikätasoonsa nähden. Hän oppi hevostelun luonnollisena osana elämää ja saattoi hyvin istuskella tuntitolkulla Shetlanninponinsa selässä sen syödessä vapaana O'Brienien tilalla tai vaihtoehtoisesti vain harjata sitä pitkiä aikoja. Emma uhosi, että hänestä tulisi isona maailman paras ratsastaja, parempi kuin isovanhemmistaan tai vanhemmistaan yhteensä.
Isänsä puolen isovanhempiinsa Emma tutustui vasta kolmivuotiaana. Eerolla oli hirmuisen huonot välit sisaruksiinsa Seppo ja Serafiina Lavoniukseen. Kolmikon vanhemmat, Erkki ja Susanna Lavonius olivat menestyneitä ratsastajia kumpikin tahollaan, Susanna oli vakaa ja varma suorittaja. Erkki puolestaan oli riskinottaja, onnekas sellainen, osti muutaman pilkkahintaisen hevosen, jotka osoittautuivatkin menesykseksi, perusti menestyvän Mondbarkin siittolan ja alkoi kasvattaa siellä trakehnerejä, oldenburgeja ja muita puoliverisiä. |
Erkki ja Susanna tahtoivat vetäytyä eläkkeelle viisikymppisinä, jolloin he päättivät jättää siittolan vanhimmalle pojalleen Sepolle. Seppo oli ainoa, joka ei ollut saanut tarpeeksi sponsorisopimuksia menestyäkseen taloudellisesti, vaikka olikin menestyvä kouluratsastaja. Sisaruksista nuorin, Serafiina, ei ollut kiinnostunut kasvattamisesta, hän välitti vain bileistä, rahasta ja kenttäratsastuksesta, mielellään niin, ettei hänen tarvinut ikinä satuloimattomaan hevoseen edes koskea. Eero puolestaan olisi halunnut siittolan itselleen, joka tulehdutti Lavoniusten välit totaalisesti.
Eeron kuultua Sepon tyttären Carolinan ostaneen Westfaleninhevosen Solon Briteistä ja katsellut sitä aikansa Instagramista, Eero laittoi viestiä Carolinalle. Eero osti hevosen samalta kasvattajalta ja pikkuhiljaa Eeron välit lämpesivät Carolinan kanssa. Lopulta Miisa ja Carolina saivat yhdessä Serafinan kanssa koko porukalle treffit sovittua Mondbarkiin, jossa Lavoniukset istuivat pitkästä aikaa saman pöydän ääreen ja saivat puhuttua asioita halki. Samalla Lavoniukset näkivät ensimmäistä kertaa pojantyttärensä Emman, joka höpötteli alkukankeuden jälkeen sujuvasti kaikkea poneistaan ja siitä kuinka heidän kotonaan kylpyammeessa asui suurensuuri krokotiili. Eivätpä mummo ja pappa arvanneet, että ihan oikeasti ja vieläpä made by ikea.
|
Aino "Aksoni" Karppinen
Minun mielestäni paras eläin ihmiselle on hevonen. 600 kg voimaa, lihaksia, jaloutta ja kauneutta sääriesi välissä on jotakin sellaista, mitä et voi saada hamsterilta. Aksoni päätyi Hunajakumpuun oikeastaan äitinsä vuoksi, joka asui Pariisissa ja toimi siellä arvokkaampien luokkien montératsastaja. Aksonin äiti soveltui työhönsä erinomaisesti, pikkuruinen ja kevyt, juuri kuin tyttärensäkin. Aksoni reissasi pienenä joka toinen tai joka kolmas viikonloppu lentokoneella sinne missä hänen äitinsä ikinä sattuikaan olemaan, alunperin se oli Oulu, sitten Boden ja lopulta siellä täällä Euroopassa.
|
Äitinsä jalanjälkiä haparoivin askelin seuraten hän päätyi kouluttautumaan eläintenhoitajaksi ja monté sekä raviohjastajaksi. Hän treenasikin vuosia ystävänsä omistamia ravihevosia, joista ensimmäinen oli Nathania Duán (palannut ilmeisesti kasvattajalleen). Sittemmin Aksoni kokeili siipiään myös baarimikkona ja henkilökohtaisena avustajana, mutta veri veti lappamaan paskaa ja siinähän Aksoni kieltämättä olikin tehokas. Aksoni oli Pariisin laukkaradalla katsomassa laukkakilpailuita äitinsä ja veljensä Joonaksen kanssa, kun äiti bongasi tuttunsa Irman (O'Brien), he olivat opiskelleet yhtäaikaa hevosopistossa ja päätyneet hevosuralle hieman eri reittejä. Aikansa kalatettua rouvat keksivät, että Ainonhan olisi hyvä mennä Irman pojalle töihin, kun Aino niitä tallihommiakin kerta osasi, tekopyhät.. Aivan kuin eivät olisi itse roikkuneet aikanaan talikonvarressa itsekin. Aksoni siirtyi Hunajakumpuun ja alkoi treenata Ruskon Lumiukkoa.
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Mutta mitä jos olet pelkkä palkollinen talikonvarressa, jonka passihevonen ei edes juokse älyttömän kovia aikoja? Aksonin ura oli totaalisen seis ja Eero meinasi luopua siitä ainoasta ravihevosestaankin. Ukko ei nimittäin liikkunut radalla laisinkaan ja Eero koki ravureiden pitämisen epätyydyttävänä, pelkkää rahanhukkaa, eikä edes iloa vastineeksi. Aksoni oli pitkään haaveillut omasta ravurista ja kun puhutaan pitkään, niin todellisuus oli, että hän oli haaveillut varsasta jo ihan liian pitkään. Mikään ei kuitenkaan sytyttänyt tai jos sytytti niin Aksonilla ei todellakaan ollut hevoseen varaa. Se mihin hänellä olisi ollut varaa oli huonosukuinen ja vanha Suomenhevonen, erittäin huonosti menestynyt lämminverinen tai vaihtoehtoisesti eläköityvä raviponi. Aksoni poti suurta maailmantuskaa rahojen epätasaisesta jakaantumisesta maailmassa ja haaveili lottovoitosta, sillä kovalla työllä ei ikinä saisi tienattua niin paljoa, että olisi varaa edes kohtuullisen hyväsukuiseen hevoseen, ainakaan alalla, jossa sai olla tyytyväinen siihen, että oli ylipäätään töitä Suomessa. Eipä auttanut itku markkinoilla, niillä mennään mitä on annettu, Aksoni mumisi aina silloin tällöin, vaikka todellisuudessa, kyllähän se pikkuisen auttoi jos joskus salaa tirautti kyyneleen, kaksi Ukon valkoiseen harjaan. Tai Ukon varsan Tossun, joka oli lupaava, mutta aivan liian nuori.
|
Eräänä päivänä Aksoni selaili facebookia ja törmäsi ystävänsä jakamaan myynti-ilmoitukseen. Ystävä työskenteli jenkkilässä ravitallilla ja päivitykset olivat useasti huumorilla höystettyjä. Aksoni pitikin päivitystä vain tylsistyneen trollailuna, kaikkihan tiesivät, ettei päistärikköjä amerikkalaisia ollut kuin one-in-a-million tapauksissa ja sellaisen löytäminen oli yhtä todellista kuin voitto eurojaskassa. Myynti-ilmoitus pikkuruisesta varsasta jäi kuitenkin kaivelemaan, hevonen oli menossa huutokauppaan, eikä sen lähtöhinta todellakaan hiponut pilviä, sen ostamiseen olisi riittänyt kulutusluotto ja tuomiseen varmaan toinen mokoma. Aksoni päätti soittaa tilalle pitkällisesti vuorokauden aikaa arvottuaan pallon toisella puolella ja kysellä varsasta hieman lisää. Nopeammin kuin Aksoni tajusikaan, hän piteli ensimmäistä omaa hevostaan riimunnarusta sen seisoessa Hunajakummussa ja haistellessa uusia tuulia.
Kaikkein vaikeimmilla hevosilla on sinulle eniten annettavaa." - Lendon Gray. Varsa oli myyty halvalla, oikeastaan epäilyttävän halvalla. Se osoittautui mahdottomaksi ja pelkäsi useita aivan tavallisiakin asioita. Aksoni totesikin vuosia myöhemmin, että luojan kiitos, se oli hänen ensimmäinen hevosensa, muutoin ori olisi päätynyt leivänpääliseksi hyvin nopeasti. Jokaisella pilvellä oli kuitenkin hopeareunus, niin tälläkin. Blizzardin myötä Eero innostui ravureista toden teolla ja rakensi Hunajakummun naapuriin, Hunajavaaraan ravitallin, johon mahtui kaksitoista hevosta. Ukkokin pääsi viimein pois pihatostaan. Aksoni katseli vastuutallinsa täyttymistä onnesta soikeana.
|
Perhe Malmstén
Malmsténin kaksoispojat, yksitoista minuuttia vanhempi Mikael ja Kristian syntyivät vauraaseen ruotsalasiperheeseen Uppsalaan juristi-isälle ja lääkäriäidille. Pojat varttuivat pitäen kulisseja pystyssä, eivätkä oppineet puhumaan hankalista asioista ennen aikuisikää. Ratsastushistoria alkoi ensimmäisestä yhteisestä Islanninhevosesta Smurffista, jonka kanssa pojat oppivat ratsastuksen salat ja opettelivat kilpailemisen aakkosia. Tai näin heidän vanhempansa esittäisivät asian, nuista haisevista otuksista, ystävilleen. Totuus taisi kuitenkin olla se, että maailma kiltein Smurffi-ruuna oli kaverina niin omenavarkaissa (ponin selän päällä seisten oli helpompi yltää omppuihin) kun pellolla hurjassa kiitolaukassa. Kävivätpä he tietysti muutamissa kisoissakin, ei se toki valetta ollut. Kilpailut vain sattuivat useimmiten olemaan epävirallisia laukkakilpailuita, tynnyrinkiertoa ja muuta vastaavaa.
"Hänestä tulee tottelematon ja kapinallinen, ei niinkään siksi, että hänen on uhmattava vanhempiaan, kuin siksi, että hänen on löydettävä identiteettinsä ja itsenäistyttävä." Mikael muutti Suomeen opiskelemaan perinnöllisyyttä ja siittolapuolen asioita. Nuorta miestä kiinnosti kovin se, miten ihmeessä superhevosia oikein luotiin. Mikael opiskeli paljon genetiikasta ja päätyikin lopulta Eeron uuteen talliin kasvatustoiminnan startattua siittolapäälliköksi.
|
Myös Kookos otti ja lähti vanhemmiltaan, Suomeen tietysti, koska sinnehän isovelikin oli suunnannut. Kookos muutti Helsinkiin opiskelemaan eläinlääketiedettä vain 18-vuotiaana, nuorimpana sisäänpääsijänä kymmeneen vuoteen. Kookos ja Mikael olivat aloittaneet koulunsa kuusivuotiaina ja valmistuneet lukiosta ennätystahtia. Muiden kysellessä samankaltaista koulutuspolkua, veljeksillä oli tapana sanoa yhteen ääneen "wau, me ollaan identtisiä".
Rakastuminen on ainoa sosiaalisesti hyväksytty psykoosin muoto. - Psykiatri Elvin Semrad Kookos löysi hyvin pian opintojensa alettua itselleen tyttöystävän. Hän ja rikkaan hevoskartanon tytär Mette Saarikangas seurustelivat vuosikausia ennen yhtäkkistä välirikkoaan. Seurusteluaikana Kookos oli valmistunut eläinlääkäriksi ennätysvauhtia, vain 23-vuotiaana ja Mette eteni hurjaa vauhtia kohti huippuratsastajan uraa, kilpaillen ja valmentautuen ympäri Eurooppaa. Mette ja Kookos asuivat Saarikankaiden puoliverisiä kasvattavalla ja valmentavalla hevostilalla, kartanon päärakennuksessa. Välirikon jälkeen Kookos muutti kartanolta pois hevosineen ja Mettekään ei tahtonut jäädä vanhempiensa nurkkiin vaan muutti Westendiin, vanhempiensa sijoitusasuntoon.
Pian eron jälkeen 19-vuotias Mette huomasi olevansa raskaana. Huippuratsastaja ja vauva -yhtälö oli mahdoton, mutta Mette halusi antaa lapselle mahdollisuuden, eihän sitä koskaan tietäisi. Kookokselle hän asiasta ilmoitti vasta kun oli asiasta varma eli raskauden puolivälin ylitettyään. Kookos alkushokista toivuttuaan toivotti lapsen lämpimästi tervetulleeksi, vaikkei koskaan mitään isätyyppiä luullutkaan olevansa. Pikkuruisen ja tummatukkaisen Miron synnyttyä ja asuttua ensimmäiset viikot Meten kanssa Westendissä, Mette menetti kiinnostuksen lapsenhoitoon tyystin. |
Lopulta Miro oli yhä enemmän ja enemmän isällään, ensin päivän, sitten yön, viikon ja lopulta Miro oli muuttanut kokonaan asumaan Kookokselle. Alkuun Mette kävi tiuhaan kylässä, mutta käynnit harvenivat hiljakseen, kunnes loppuivat kokonaan Miron ollessa yksi. Syyksi Mette lateli kiireen, stressin ja liiallisen kiinniolon lapsessa. Kookos nyökkäsi ja pyöritteli silmiään, ei hän ollut itseään koskaan yksinhuoltajaisäksi kuvitellut. Kuitenkin kaikki sujui hyvin ja isästä ja pojasta hitsautui tiivis parivaljakko hössöttävine isän puolen isovanhempineen, hevosineen ja koirineen.
Mikael tahtoi myös Suomen kansalaisuuden ja pian päästyään Eerolle töihin hän alkoi selvittää kuinka tämä olisi mahdollista. Armeija ainakin olisi käytävä, joten pitkä manbun katkesi lattialle ja tilalle astui siiliksi kynitty tukka ja pitkä parta jäi pois kuvioista. Miksu viihtyi armeijan leivissä puoli vuotta, jonka hän käytti tehokkaasti lepäilyyn, armeijassa ei nimittäin ollut puoliksikaan niin rankkaa kuin töissä. Piakkoin palveluksesta pois astuttuaan mies sai kansalaisuuden myös Suomeen ja piti juhlat sen vuoksi.
Siittolassa Miksu oli tarkka rasittavuuteen saakka. Hän nysväsi pikkuisten ja sinäänsä mitättömien asioidenkin kanssa, hevosten oli saatava grammalleen oikea määrä ruokaa, karsinat puhdistettava kellon tarkasti, kaikkia hevosia käsiteltävä tietty määrä ja niin edelleen. Mies oli myös innovatiivinen uudistaja, joka teki siittolasta uudenaikaisen, muunmuassa siittolan ihka ensimmäinen alkionsiirtovarsa, oli juuri Mikaelin idea. Tämän jälkeen mies on suunnitellut paljon muitakin uudistuksia, yhdessä eläinlääkäri-veljensä kanssa tietysti. Vaikka ihmiset pitivätkin Mikaelin tyyliä hoitaa siittolaa nysväämällä ja turhan tarkasti, ei kukaan epäröinyt hetkeäkään ostaa hyvin hoidettuja varsoja, jotka takuulla olivat laadukkaita. Varsoja oli käsitelty tarpeeksi, ne olivat varmasti terveitä ja tasapainoisia. Mikael oli hyvin ylpeä työstään, eikä olisi voinut olla onnellisempia. |
Miron ollessa pieni, Kookos oli paljon poissa työnsä vuoksi ja Miro elikin usean aikuisen ympäröimänä, milloin setänsä Mikaelin kanssa ja toisinaan taas kummitätinsä Aksonin kanssa. Mikael haki Miroa päiväkodista siittolaan mukaansa, jossa Miro leikki tallissa ja oppi elämään tiiviisti hevosten kanssa. Aksoni puolestaan kuljetti Miroa mukanaan alusta saakka, pienenä hän otti poikaa mukaansa vaunuissa tallille ja hoisi hevosia Miron nukkuessa autuaana rattaissa. Hieman vanhempana Miro oppi ratsastamaan sekä ravihevosilla Aksonin seurassa, että siitoshevosilla Mikaelin luona. Lopulta Miron tullessa tarpeeksi vanhaksi Kookos lupautui viemään pojan alkeiskurssille. Hyvin pian tämän jälkeen elämään asteli ensimmäinen oma poni, Mymmeli ja matka jatkui Hallavassa.
Jos haluat itsellesi luotettavan ystävän, hanki hevonen -Tuntematon ajattelija Ala-asteikäinen pikkuriiviö, joka hurmasi sinisillä silmillään ja enkelinkiharoillaan paantuneimmankin lastenvihaajan -ja hetken kuluttua keppostelullaan palautti raivon kahta kauheampana, sellainen oli Malmsténin Miro. Hän oli myös erittäin eläinrakas, kaikki eläimet kiinnostavat häntä kovin, erityisesti sammakot, koirat ja tietysti ponit. Mymmelin saatuaan poika löytyi useimmiten sieltä missä ponitammakin oli, pojalle oli täysin normaalia istuskella tuntitolkulla tamman karsinassa lukemassa Aku Ankkaa.
|